Kun Herttoniemen liikuntapuiston uusittu yleisurheilukenttä avattiin heinäkuussa, kaupunkilaiset hieraisivat silmiään. Pintamateriaalit ja suorituspaikat näyttävät hienoilta, mutta kenttähän on vino.
Radalla juostaan ylämäkeen ja alamäkeen. Jalkapallokentällä sama juttu. Kentän harja kulkee jalkapallokentän keskiviivalla. Kentän katsomon ja kentän vastaisen laidan korkeusero on 1,1 metriä. Siis mitä ihmettä?
Savea ja turvetta
Syy on höttöinen maa. Kenttä sijaitsee turve- ja savipohjaisessa laaksossa, jossa pehmeä maaperä tekee rakentamisesta vaikeaa ja kallista.
Kentän alla on metri täyttöä ja sen alla paikoin kahdeksan metriä heikkoa maata.
Myös vanha kenttä vietti toiselle reunalle. Peruskorjauksessa kaltevuutta lisättiin 0,7 prosentista yhteen prosenttiin.
”Ensin ylämäkeen ja sitten alamäkeen”
Ratkaisun seurauksena sade- ja sulamisvedet valuvat kentän harjalta kentän reunoille ja edelleen kuivatusjärjestelmään. Näin vesi ei jää seisomaan kentälle eikä rasita rakenteita pehmeällä maaperällä.
Tasainen kenttä olisi kaupungin mukaan vaatinut uusia tukimuureja ja nostanut reilun neljän miljoonan euron hintaisen liikuntapuiston kustannuksia merkittävästi.
”Vaadittavasta pohjanvahvistusmenetelmästä riippuen tasainen kenttä olisi maksanut arviolta vähintään miljoonaa euroa lisää”, yksikönpäällikkö Jarkko Karttunen Helsingin kaupungin kaupunkiympäristön toimialalta sanoo.
Kaupunkiympäristölautakunnan vuonna 2023 hyväksymän suunnitelman selostuksessa mainitaan savinen maasto, pehmeikkö, veden kerääntyminen ja kuivatuksen parantaminen. Siinä ei kuitenkaan kerrota, että kenttä rakennetaan tarkoituksella kaltevaksi eikä se täytä kilpaurheilun vaatimuksia. Kaltevuus näkyy vuoden 2022 suunnitelmapiirustuksen poikkileikkauksissa.
Meri-Helsingin Sanomien tiedon mukaan urakoitsija olisi vielä viime vaiheen työmaakokouksessa kysynyt, tehtäisiinkö kentästä tasainen.
”Jos näin olisi tehty, kenttä olisi painunut ennen pitkää”, Karttunen kuittaa. Kaupunki pitäytyi suunnitelmassa ja sai, mitä tilasi: kaltevan, vettä ohjaavan kentän lasten, nuorten ja harrastajien käyttöön.
”En ole koskaan törmännyt tällaiseen”, Suomen Palloliiton olosuhdepäällikkö Tero Auvinen lausui Helsingin Sanomille.
Kilpaurheiluun kenttä ei kelpaa, vaikka vitosdivarijoukkue Hertto kentällä pelaakin.
Luontevia vaihtoehtoja oli kaksi. Enemmän rahaa, kenttä kilpaurheilun vaatimusten mukaiseksi ja kentälle lisää käyttömahdollisuuksia. Tai vähemmän rahaa ja kentän materiaalit harrastustasoisiksi. Nyt kaupunki yritti kuiskata mahdollisimman äänekkäästi. Lopputulos on Helsingin urheilukenttien Pisan torni.
Viestintä ei mennyt putkeen. Kaupunkiympäristön toimiala ei heti osannut kertoa, miksi kenttä on vino. Kenties projektinjohtajaa olisi kannattanut häiritä kesken lomienkin, jotta kaupungille ei julkisuudessa vääristä syistä naureskella.

